TAINA SOMPPI
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Lyhytterapeuttina tarjoan asiakkailleni luotettavan ja dialogissa etenevän keinon itsetuntemuksen lisäämiseen sekä mahdollisuuden edistää omaa henkilökohtaista kasvua ja kehitystä.
Kommunikoinnin merkitystä ihmisten välisissä suhteissa ei voi koskaan korostaa liikaa. Ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta voidaan sekä tulkita, että tukea monin eri menetelmin.
Minulle luontaisin tapa ohjata asiakkaitani perustuu ratkaisukeskeiseen asiakkaan voimavaroihin pohjautuvaan vuorovaikutukseen. Omaa historiaa tunnistellen asiakkaalle syntyy realistisempi kyky tunnistaa omia ajatus- ja toimintamalleja, mahdollisuus luoda positiivisia tunnetiloja sekä tunnistaa henkilökohtaisia vahvuuksia, synnyttäen näin uuden aiempaa vahvemman ja antoisamman kuvan tulevaisuuden näkymistään.
Jokainen terapiaistunto on yksilöllinen ja mukautuu asiakkaan tarpeiden tavoitteisiin.
Asiakassuhteeni ovat luottamuksellisia. En ylläpidä rekisteriä ja kirjaan vain välttämättömät muistiinpanot terapian keston ajan.
Lyhytterapia ei ole Kela-korvauksen piirissä.
Asiakkaani antamaa palautetta
Itsestäni tuntui, että olit aidosti läsnä tapaamisissamme? Tuli olo, että tulin aidosti kuulluksi.
Samoin omat puheenvuorosi dialogissamme vahvisti ajatustani, että pyrit löytämään ratkaisuja, ehdotuksia ja suuntaa ongelmilleni. Tämä voimaannutti aidosti.
Se, että annoit minulle tapaamisteni pohjalta ”kotiläksyksi” ajateltavaa ja pohdintaa käsittelemiemme asioiden pojalta seuraavaan kertaan oli erinomaista mentorointia.
Itselleni jäi olo, että sain apua ja merkityksellistä oli myös kuuntelijan oma elämän kokemus ja siihen pohjautuvat kommentit aiheuttivat minussa eteenpäin katsomista positiivisin mielin.
Uskon, että olet oikealla polulla työelämässä ja elämässäsi ylipäätänsäkin. Niin tasapainoiselta ihmisenä vaikutit mielikuvissani.
Ihailtavaa oli myös se, että et pyrkinyt antamaan valmiita vastauksia, vaan pohdit ajatuksiani yhdessä rakentavasti.